OMA KESÄHULLUTUS JA 1. WOLLMEISE KOKEMUS


 Eli puuvillainen pusero edistyy kohtuullista vauhtia. Taidan tehdä tähän pitkät tai 3/4 hihat koska lanka on näin paksua. Kuumalla ilmalla ei näin paksua puseroa jaksa pitää kuitenkaan eli pitkähköt hihat ovat tarkoituksenmukaisemmat viileämpiä ilmoja silmällä pitäen.


Hullutukseen viitaten aloitin taas uuden työn. Tällä kertaa kaivoin varastossani lojuneen Wollmeisen Twin 80/20 sukkalangan ja Damask- huivin ohjeen ja aloin neulomaan sellaista. Katsotaan jaksanko tämän tehdä loppuun saakka ohjeen mukaan vai iskeekö minuun taas joku henkinen laiskuus ja neulon mitä sattuu kun en jaksa ohjetta seurata. Huivi on kyllä niin kaunis että yritän parhaani...
Itse KYH tempaukseen en osallistunut, koska olen ihminen joka INHOAA tehtävälistoja. Touhuan aina fiilispohjalta ja pidän siis oman epävirallisen hullutukseni ja aloittelen sumeilematta uusia projekteja kesän iloksi aina kun huvittaa. Eipä minulla juuri noita hommia ole keskeneräisenä jäänyt ihan hirveästi lojumaan. Luotan ja uskon siis että nämäkin kaikki valmistuvat joskus HUH. Lanka on muuten ensimmäistä kertaa puikoillani. Olen siis ollut tähän mennessä Wollmeise- neitsyt, voitteko kuvitella ? Tykkään langasta ei siinä mitään, mutta en ole vielä ikinä jaksanut "kyttäillä" heidän sivuillaan että saisin lankaa ostaa. Tämäkin vyyhti on Yarnissimalta hommattu sukkaohjeen kera. Sukkia en kyllä näin hienosta langasta raaskinnut tehdä vaikka La Digitessa - sukat upeat ovatkin.

Kommentit

  1. Kauniin värinen on tuo Wollmeisen lanka.

    VastaaPoista
  2. Huh, mitä hullutuksia!
    Puuvillapuseron alku näyttää tosi kauniilta ja Damask on kyllä ihana malli. Tsemppiä siis ikiomaan hullutteluusi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

You can leave comments also in english if you like, thank you.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

HIHAT JA VARTALO YHTEEN

LÄMMIN SHAALI TALVEKSI - COPSE / BT FALL 2015

YKSI SUKKA , PEITON KOLMANNES JA VARTTIA VAILLE VALMIS VILLURI